Työelämän muutosvauhti kiihtyy, mutta suomalaisten usko sen parempaan tulevaisuuteen hiipuu. Tuore tutkimus paljastaa, että enemmistö kokee työelämän huonontuneen ja kiireen kasvaneen kestämättömäksi.
Suomalaiset näyttävät olevan varsin pessimistisiä työelämän muutosten suhteen, kuten tällä viikolla julkaistu Tulevaisuuden Suomen tekijät -hankkeen loppuraportti ja sen luvut karusti osoittavat.
Yli puolet (59 %) kokee työelämän huonontuneen viimeisen 10 vuoden aikana ja lähes yhtä moni (55 %) arvioi kehityksen jatkuvan samaan suuntaan. Miten tällaisia tuntemuksia tulisi tulkita organisaatioiden näkökulmasta?
Ehkä ne kertovat ennen kaikkea siitä, että se, miten työelämä koetaan on hyvin subjektiivista ja monitasoista. Vaikka objektiivisesti tarkasteltuna monet asiat ovat kehittyneet parempaan suuntaan, työntekijöiden kokema arki voi silti olla kuormittavaa ja epävarmuuden sävyttämää. 74 % kokee työmäärän lisääntyneen, ja 80 % sanoo kiireen kasvaneen. Syykin on selvä – kiihtyvä muutosvauhti tarkoittaa jatkuvaa sopeutumista uusiin teknologioihin, toimintamalleihin ja johtamistapoihin.
Kiirettä lisäävät myös organisaatiomuutokset ja kasvavat tehokkuusvaatimukset. Yli 70 prosenttia vastaajista kokee työn kuormittavuuden kasvaneen samalla kun vaatimukset tehokkuudesta ovat lisääntyneet (80 %).
Microsoftin 2024 Work Trend Index raportista löytyy konkreettinen ja kovaan dataan nojaava esimerkki siitä, miten työn dynamiikka on muuttunut. Datan mukaan 60 prosenttia työpäivästä kuluu tätä nykyä maileihin, chat-viesteihin tai palavereihin, ja vain 40 prosenttia luovaan tai tuottavaan työhön.
Tämä osoittaa melko selvästi sen, että työn rakenne on rikki. Varsinaiseen arvon tuottamiseen jää liian vähän aikaa. Vai kertooko se siitä, että monilla työntekijöillä on nykyisellään liian monta roolia?
Jokainen ajatustyöläinen on paitsi oman työelämänsä sisällöntuottaja, projektipäällikkö, myyjä ja viestijä, jatkossa yhä useammin myös data-analyytikko, strategi, muutosagentti, oppija ja opettaja, mikä lisää entisestään kiireen ja riittämättömyyden tunteita.
Onko organisaatioilla realistisia keinoja vastata näihin paineisiin ilman, että työntekijöiden kuormitus kasvaa kestämättömäksi?
Ainakin se vaatii strategista rohkeutta. Moni organisaatio yrittää tehdä koko ajan enemmän yhä pienemmillä resursseilla, mikä johtaa lopulta noidankehään. Kuormitus lisää vaihtuvuutta, ja vaihtuvuus taas lisää jäljelle jäävien työntekijöiden kuormitusta. Kulttuuri, joka palkitsee lyhyen aikavälin saavutuksista pitkän aikavälin kestävyyden kustannuksella, ei ole kestävä.
Raportti sysää vastuuta johtajille ja esihenkilöille, joiden pitäisi pystyä priorisoimaan organisaation tekemistä paremmin. Jotenkin tuntuu siltä, että perinteiset resurssien tai työajan hallintaan ja kokouskäytäntöjen optimointiin liittyvät ideat eivät nyt riitä. Eivät edes ne radikaalit.
Hallitsemattomaksi karannut tietotyö kaipaa kokonaisvaltaisempaa resetointia, erityisesti nyt kun teemme siirtymää tietotyöstä ajatustyöhön.
Mutta mitkä vakiintuneet konventiot ja rakenteet työelämän vallankumouksellisten pitäisi uskaltaa räjäyttää?