Kasvuriihi-raportti korostaa koulutustason nostamisen merkitystä Suomen kilpailukyvylle. Suomi on pitkään ylpeillyt koulutuksellaan ja korkealla osaamistasollaan. Mutta mitä tapahtuu, jos koulutusjärjestelmä tuottaa tutkintoja ilman riittävää osaamista?
Perintöveron noustessa otsikoihin loppuviikosta, ainakin yksi silmäpari luki Risto Murron työryhmän Kasvuriihi-raporttia uteliaana toisesta näkökulmasta.
Raportti nostaa esiin Suomen kansantalouden monet vahvuudet: Suomen koulutusjärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu, ja maassa on korkea koulutustaso. Tämä tuottaa osaavaa työvoimaa, joka kykenee vastaamaan modernin talouden haasteisiin ja edistämään tutkimusta sekä kehitystä. Huolenaiheeksi nousee kuitenkin väestön koulutustason nousun hidastuminen ja jääminen jälkeen kärkimaista.
Korkeakoulutus on perinteisesti nähty kansantalouden kilpailukyvyn ja tuottavuuden kasvun kulmakivenä. Myös Kasvuriihi-hankkeen raportti lataa suuria odotuksia koulutustason kasvattamiselle talouskasvun kiihdyttäjänä.
Mutta entä jos korkeakoulutettujen määrään keskittyminen luo illuusion, joka peittää alleen hiljaisen osaamiskriisin?
Helsingin Sanomien artikkeli maalasi alkuviikosta toisenlaista todellisuutta, missä suomalaisopiskelijoiden keskeiset taidot ovat hiljalleen rapautuneet. Tähän yläkoulun historianopettajan lainaukseen kiteytyy mielestäni se olennainen:
”Nykypäivän yhdeksikkö on 1990-luvun seiska”.
Kasvuriihi-raportti painottaa koulutustason nostamista aloituspaikkoja lisäämällä, kun taas Hesarin artikkeli nostaa esiin osaamisen inflaatio-ongelman. Koulutusjärjestelmä ei tuota tarpeeksi vahvaa osaamista. Samalla se haastaa oletuksen, että pelkkä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrän kasvattaminen tuottaa kilpailukykyisempää työvoimaa.
Entä jos talouskasvun hidastuminen ei johdu vain investointien ja innovaatiotoiminnan haasteista, vaan liittyy myös siihen, millaista osaamista Suomi tuottaa ja miten se vastaa globaalin kilpailun vaatimuksiin?
Suomalaisten PISA-tulokset kertovat korutonta kieltään kriittisten taitojen katoamisesta. Vuonna 2000 Suomi loisti kansainvälisissä vertailuissa – ykkösenä lukutaidossa, kolmas luonnontieteissä ja neljäs matematiikassa. Kymmenen vuotta myöhemmin suunta oli jo laskussa, ja viimeisimmässä (2022) PISA-tutkimuksessa Suomi oli matematiikassa sijalla 20, lukutaidossa 14. ja luonnontieteissä 9. sijalla.
Pudotus on ollut OECD-maiden keskiarvoa jyrkempi, mikä kertoo että kyse ei ole vain globaalista trendistä. Osaamistason lasku on rakenteellinen ongelma, jonka taustalla ovat heikentyvä perusosaaminen ja muutokset oppimisen kulttuurissa.
Ongelma ei kosketa vain peruskoulua ja toisen asteen koulutusta, vaan myös korkeakouluja. Korkeakoulut ovat muuttuneet tutkintotehtaiksi, joista opiskelijat valmistuvat ilman kriittisiä työelämätaitoja.
Jos valmistuvien opiskelijoiden taidot eivät vastaa työelämän vaatimuksia, mihin se johtaa?
Osaajapulaan, heikompaan tuottavuuteen ja lopulta työvoimaan, joka ei luo pysty luomaan niitä odotettuja innovaatioita ja kasvua. Jos vaadittavat taidot jäävät heikoksi, miten voimme odottaa, että suomalaiset kasvuyritykset saavat tarvitsemaansa osaamista?
Osaamisen inflaatio voi pian uhata talouskasvun perustaa.